Blogi

Kuulumisia ja ajatuksiani säveltäjän työstä, kuoromusiikista ja kuoroelämästä.

Kirjoitan muun muassa säveltämisestä, kuorotyöstä ja taiteellisista prosesseista. Tekstejäni on julkaistu myös Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen jäsenlehti Bulletinissa sekä Sabrina ja Saarten tytärten blogissa.

Sabrina Ljungberg Sabrina Ljungberg

Puolukkahumua aamutelevisiossa

Laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tyttäret vieraili MTV3:n Huomenta Suomen lähetyksessä jouluaaton aattona. Haastattelussa kerroimme yhtyeestämme, Kantelettaren runoudesta ja kollektiivisesta kuorosäveltämisestä sekä pohdimme miksi puolukka onkaan niin ylivertainen marja.

Read More
Sabrina Ljungberg Sabrina Ljungberg

Aukea säveltää – terveisiä sävellysleiriltä!

Kokoonnuimme marraskuun alussa Aukea Ensemblen kanssa leiripäivän viettoon kollektiivisen kuorosäveltämisen pariin. Mitä päivään ja työpajaan sisältyi, entä minkälaisin ajatuksin lähdetään kohti seuraavaa sävellystapaamista?

Read More
Sabrina Ljungberg Sabrina Ljungberg

Uusi, upea tie Tähtitarhaan

Sävellykseni Tähtitarha julkaistaan marraskuussa 2025 Jenni Liikaojan uudella Taivaanvalkea joulu -albumilla. Levyllä kuultavassa sovituksessa kuullaan lauluäänen lisäksi huilua, viulua, pianoa, kitaraa ja ukulelebassoa.

Read More
Sabrina Ljungberg Sabrina Ljungberg

Kuoronjohtajan korona-exit

Moni kuoronjohtaja kaipaa kipeästi takaisin normaaliin kuoroarkeen ja ammatinharjoittamiseen, mutta mihin oikeastaan olemme palaamassa? Kukaan ei voi varmasti tietää, mutta jotenkin tulevaan voi silti valmistautua. Selvää on, että maailma on muuttunut, ja myllerrys on koskettanut myös kuorokenttää ja ammattiamme.

Read More
Sabrina Ljungberg Sabrina Ljungberg

Soundtrapilla iloa etäkuorolauluun

Netissä toimiva ilmainen Soundtrap-sovellus on tarjonnut alustan stemmojen treenaamiselle, oman laulun kehittämiselle ja soivan kokonaisuuden hahmottamiselle. Lue juttuun kootut ohjeet laulajille ja kuoronjohtajille!

Read More
yrittäjyys, motivaatio, johtaminen, työssäjaksaminen Sabrina Ljungberg yrittäjyys, motivaatio, johtaminen, työssäjaksaminen Sabrina Ljungberg

Yrittäjyysopettaja Johannes Kaira: “Mikään työ ei ole ikinä hukkaan heitettyä, jos nautit siitä.”

Haastattelemani Johannes Kaira pohtii muun muassa yrittäjyystaitoja, sisäisen motivaation syntymistä, johtajuutta kriisiaikana sekä sitä, mitä yhteistä kuoro- ja bisnesmaailmalla on keskenään. Onko jotain mistä kuoronjohtajat voisivat ottaa opikseen yritysmaailman johtajilta – entäpä toisinpäin?

Read More

Matka kollektiiviseen säveltämiseen

Laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tyttäret oli syksyllä 2017 uuden haasteen edessä säveltäessään kokonaisen konsertillisen uutta musiikkia jouluksi. Miten kaikki kävi, ja miltä ensiaskeleet kollektiivisen säveltämisen polulla otettiin?

Read More
Sabrina Ljungberg Sabrina Ljungberg

Kisasovituksen synnytystuskat ja syntymän ihme

Kevään 2019 kuumottavimpia juttuja oli sovittaa Aarhus Vocal Festivalin kuorokilpailua varten Sabrina ja Saarten tyttärille istahtava versio Down to Earth-kappaleesta. Voisiko mikään biisi olla kauempana meidän tyylistämme? No varmasti voisi! Jutussa kerron sovitustyön luomistuskasta ja taipaleestamme kisalavalle – mustikanvarvut päässämme.

Read More